On olemassa todisteita tapauksista, joissa ihminen on syttynyt tuleen ja palanut täysin, vaikkei hänen tiedetä joutuneen kosketuksiin minkään tulenlähteen kanssa. Joissakin tapauksissa uhri on selviytynyt vähäisin vammoin, joissakin tapauksissa hän on taas palanut tuhkaksi. Omituisimpia ovat sellaiset tapaukset, joissa lähellä olleet esineet ovat säilyneet lähes vaurioitta. Esimerkiksi tuoli, jolla uhri on istunut, tai sänky, jossa hän on maannut, on saattanut säilyä täysin vahingoittumattomana tai vain hieman kärventyä ja jopa uhrin yllä olleet vaatteet ovat saattaneet säilyä eheinä tai vain hieman kärventyä. On myös olemassa lukuisia tapauksia, joissa esimerkiksi uhrin toinen jalkaterä tai sääri tai sormenpäät ovat säilyneet vaurioitta vaikka kaikki muu on palanut poroksi.
Lääketieteellisissä selonteoissa alkoi esiintyä mainintoja itsestään palamaan syttyvistä ihmisistä jo 1600-luvulla ja 1900-luvun kirjallisuudesta löytyy lukuisia yksityiskohtaisia kuvauksia aiheesta. Neljän vuosisadan aikana on tehty ilmoitus yli 200 tällaisesta tapauksesta. Aikaisemmin uskottiin, että tämän karmean kohtalon uhriksi joutuivat etupäässä alkoholia käyttävät, iäkkäät naiset, jotka asuivat yksin. Useimmat heistä paloivat kuoliaaksi sisätiloissa talviöinä ja yleensä heidän ruumiinsa löydettiin avotulen äärestä. Tarpeetonta varmaankin mainita, että tällaisilla tapauksilla ei ollut silminnäkijöitä.
Viimeisin tutkimus paljastaa, että tapauksien uhreina on ollut lähes yhtä paljon niin miehiä kuin naisiakin ja uhrien ikä vaihtelee muutamasta kuukaudesta aina 114 vuoteen. Monet näistä ovat olleet laihoja ja käyttäneet kohtuullisesti alkoholia. Jotkut uhreista ovat palaneet kuoliaaksi tulen lähellä, jotkut ovat syttyneet palamaan autoa ajaessaan tai kävelleet ympäristössä, jossa ei ole ollut mitään havaittavaa tulenlähdettä.
Nykyajan tiedemiehet ja lääketieteen edustajat eivät usko tämän ilmiön olemassaoloon ja heidän mielestään tällaiset selittämättömät tulen aiheuttamat kuolintapaukset ovat ”hämmentäviä” ja ”ratkaisemattomia”. Kukaan ei ole vielä pystynyt kertomaan kuinka tällaiset tapaukset voivat olla mahdollisia ja kuinka ihminen voi itsestään syttymällä saada aikaan niin suuren kuumuuden, että luut ja kudok-set palavat, luiden täydellinen palaminen vaatii 1660 astetta. Tällaista kuumuutta ei ole mahdollista saada kuin paineistetuissa ruumiinpolttouuneissa.






Kummallista kuulla että tiedemiehet eivät usko tähän ilmiöön? tämä ilmiö on tapahtunut todistajien läsnä ollessa.
Tuollaiset lausunnot ovat
epätieteellistä horinaa.
Tuleekohan tiedemiesten epäusko asiaa kohtaa siitä, kun tätä ei tieteellisesti voida todistaa. Teoreettisesti kyllä, mutta tämän apinoiminen ei vain onnistu.