Resurrectionin Mary

Jo monen vuoden ajan yhdysvaltalaiset autoilijat, jotka ovat ajaneet pitkin Archer Avenueta Chicagon eteläpuolella, ovat tehneet ilmoituksia kauniista ja nuoresta liftaajasta, jolla on päällään ilmeisesti 1920- tai 1930-luvulta peräisin oleva valkoinen puku. Useimmat ilmoituksen tekijät ovat kertomansa mukaan olleet naimattomia miehiä ja tyttö on usein hypännyt heidän autoonsa lupaa kysymättä ja ilmoittanut heille vain, että hänen täytyy saada kyyti kotiin.
Tytön kotipaikka on kaikesta päätellen Resurrection niminen hautausmaa South Archer Avenuen varrella, sillä auton tullessa hautausmaan kohdalle liftaaja poistuu autosta (joskus avatusta ovesta ja joskus oven läpi), astelee suljetun takorautaisen portin luo, menee hautausmaalle sen läpi ja katoaa näkyvistä heti portin sisäpuolelle päästyään.

Resurrectionin Maryn, kuten aavetta nimitetään, väitetään olevan erään nuoren puolalaistytön aave. Tyttö kuoli auto-onnettomuudessa 1931 ollessaan palaamassa kotiin tanssiaisista ja hänet haudattiin Resurrection-hautausmaalle tassipuku yllään ja tanssikengät jalassaan.

Eräänä iltana vuoden 1977 joulukuussa muuan autoilija huomasi hautausmaan korkean portin sisäpuolella seisovan nuoren valkopukuisen naisen. Nainen piteli kiinni portin rautakaltereista ja katseli tielle. Autoilija arveli, että tyttö oli jäänyt vahingossa lukkojen taakse hautausmaalle ja kutsui paikalle poliisin, mutta tyttö ehti kadota ennen kuin poliisi tuli paikalle. Poliisi etsi tyttöä hautausmaalta valonheittimen avulla, mutta siellä häntä ei näkynyt. Poliisi ja autoilija saattoivat kuitenkin todeta, että kaksi portin rautatankoa oli taipunut ulospäin ja taipuneissa tangoissa oli selvästi nähtävissä kaksi pientä kämmenen jälkeä.

Lähteet:

U.S Catholic
Richard Winer ja Nancy Osborn
Haunted Houses
Kuvalähde

Kommentoi