Musta raamattu
Musta raamattu löytyy sillä nimellä vain Ruotsista ja Suomesta. Muualla sen sisältöä ei ole yhdistetty yhdeksi teokseksi vaan sen sisältö löytyy aineistojen omilla nimillään. Tässä artikkelissa käsitellään nimenomaan Suomessa esiintyvää Mustaa raamattua.
Musta raamattu sisältää seitsemän osaa, joista kahden ensimmäisen väitetään olevan Mooseksen Kuudes ja
Seitsemäs kirja, jotka käsittelevät taikaa ja henkioppia, ja jotka on jätetty raamatusta niiden sisällön takia.
Vaikka varmaa tietoa ei kyseisten teosten tekijästä tiettävästi ole, ovat niiden nimet vakiintuneet ajan
saatossa. Mustan raamatun sisältö on muutenkin täynnä henkimaailman asioita, loitsuja, manauksia ja astrologiaa. Se on toisin sanoen grimoire. Usein luullaan, että Mustalla raamatulla olisi jotain tekemistä satanismin kanssa, mutta näin ei kuitenkaan ole.
Ensimmäinen englanninkielinen käännös Mooseksen Kuudennesta ja Seitsemännestä kirjasta ilmestyi New Yorkissa 1880, ja suomenkielinen 1902. Aineisto julkaistiin ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1849 Johann Scheible toimesta. Materiaali on voitu varmuudella jäljittää 1500-luvulle asti.
Kansanparantajien väitetään lukeneen Mustaa raamattua. Mäkkylän räyhähenki artikkelissa oli maininta, jonka mukaan talon asukkaita syytettiin Mustan raamatun lukemisesta. Sen lukemisen sanotaankin aiheuttavan paranormaaleja ilmiöitä, kuten esineiden putoamisia ja lemmikkien käytöksen muuttumista.
Suomennettuna Mooseksen Kuudes ja Seitsemän kirja.
Lähteet:
Wikipedia
Kuvalähde





Eli toihan on osa raamattua joten tarkoitaako se että koko raamattu on paha ?
Mielestäni se ei tarkoita, että koko raamattu olisi paha. En ole vielä aivan kokonaan lukenut noita Mooseksen kirjoja, mutta tarkoitus olisi saada nekin luettua jossain vaiheessa.
Ei kai loitsut ja manaukset tarkoita että kirja olisi automaattisesti paha?
Spam-laatikko on hieman liian herkällä. Tästä syystä kommenttisi ei tullut suoraan näkyviin.
onko kirjaa kuinka helposti saatavilla? onko se kovin paksu? toimivatko loitsut? onko kokemuksia?
Ei ole henkilökohtaisia kokemuksia kyseisestä kirjasta. Tarkoitatko mitä kirjaa? Jos tarkoitat tuota “mustaa raamattua” niin tuossa artikkelissa on jo valmis linkki siihen, josta se suomennettuna.
Mustan raamatun löytää ainakin (kohtalaisen suurista) kirjaistoista eikä ole kauhean paksu.
Korjaan hieman aikaisempaa kommenttiani eli siis mooseksen kirjat ovat tuossa suomennettuna ja kyllähän sillä kokonaisella mustalla raamatulla on kokoa ihan kivasti.
Eli tuo linkki ei sisällä kokonaan mustaa raamattua.
Pahoittelut virheellisestä tiedosta…
Kiitoksia, olenkin varannut mustan raamatun kirjastosta ja odotan innolla koska se saapuu.
Olisi hienoa kuullu mielipiteitä yms.. tästä kirjasta. Jos viitsit niin pistä kommenttia miltä kirja vaikutti. Itse olen myöskin aikeissa käydä lainaamassa kyseisen teoksen.
anteeksi että tulee näin myöhään tämä informaatio. kirja ei ole kovin paksu, tekstiä on kylläkin paljon. Loitsut ovat latinaksi. (Alkuperäistä kieltä ei sovi kääntää koska se muuttuu merkityksettömäksi) Itse en ole ehtinyt vielä kokeilla loitsuja. Kirja on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen joten suosittelen sen lainaamista.