Kummituksia vanhassa vankilassa
Wyoming Frontier vankila sijaitsee Rawlinssissä. Tämän kivisen linnoituksen on suunnitellut sama arkkitehti, joka aikanaan suunnittelu maailmankuuluisimman vankilan, Alcatrazin. Vankilan suunnittelu alkoi noin 1888 lopullisesti vankilarakennus valmistui käyttöön vasta 1091. Valmistumisen viivästyminen ja budejetin ylittäminen aiheutti sen, että sinne aloitettiin siirtää myös pienistä rikoksista tuomittuja vankeja, jotka kuljetettiin Laramien vankilasta. Tästä syystä vankila tulikin ylikuormitettua melkeinpä heti sen valmistutta.
Wyoming Frontier vankilassa oli ajatuksena se, että kovimpienkin rikollisten henkinen tasopaino nujerrettaisiin ja näin heidät olisi helpompi “istuttaa” uudelleen yhteiskuntaan ja sen sääntöihin. Frontierin vankilassa oli tätä tarkoitusta varten rakennettu 104 pimeää vankityrmää, joissa ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä. Myöskään lämmitysjärjestelmästä ei ollut tietoakaan. Kuumaa vettä vankityrmiin alkoikin tulla vasta vuonna 1978.
Pakoyritykset
Ensimmäisen pakoyrityksen tekijä oli Ed Samuelsson. Hän käytti aseenaan dynamiittiä. Samuelssonin ei päässyt edes vankilasta ulos kun hän sai luodista rintaan ja kuoli, vuonna 1907.
Seuraava pakoyritys tapahtui 1911, jonka seurauksena 12 vankia pääsi karkuun, pakomatkan seurauksena yksi vartija menetti henkensä.
Lopulta 1915, kaikki muurit ja tornit olivat valmistuneet ja pakoyritykset loppuivat. Teloitukset vankilassa aloitettiin 1912, samana vuonna valmistui toimenpiteessä käytetty huone.
Kummittelu
Vakilasta on myös tehty havaintoja kummituksista, jotka käytävillä vaeltelevat. Videogalleriaan on lisätty 2-osainen video(Wyoming Frontier Prison), joka käsittelee pelkästään paranormaali toimintaa vankilassa.
Lisätietoja:
Lähteet:





oikein mielenkiintoinen sivusto kiitos:)