Uku

Sivuston ylläpidon lisäksi kirjoittelee artikkeleita. Kiinnostunut erityisesti aaveista ja ufoista. Admin[at]paranormaali.com
Muuttiko Obama kummitustaloon?

Muuttiko Obama kummitustaloon?

Tällä viikolla Yhdysvaltain uuden presidentin pitäisi muuttaa  uuteen osoitteeseen. Obaman uutena kotina toimii väliaikaisesti luksushotelli Hay-Adams, joka sijaitsee Washingtonissa ja on luokassaan yksi maailman parhaimmista. Hotelli Hay-Adamsissa yöpyminen voi maksaa jopa 395$ - 6000$ yöltä.
Hotellilla on myös muuta tarjottavaa vierailleen, nimittäin tutkimuksien mukaan ainakin hotellin henkilökunta on nähnyt ovien avautuvan ja sulkeutuvan itsekseen, ikkunoiden [...]

Maapallon ulkopuolisen älyn etsintään lisää tehokkuutta

Maapallon ulkopuolisen älyn etsintään lisää tehokkuutta

SETI-instituutti on saanut lisää rahoitusta, jonka ansiosta se on voinut hankkia tehokkaampia laitteita maapallon ulkopuolisen älyn etsintään. Uudet laitteet ovat tuhat kertaa tehokkaampia kuin vanhat, joten tuloksiakin tältä hankkeelta odotetaan. Ensimmäiset 42 antennia on pystytetty jo viime syksynä ja lisää on tarkoitus rakentaa heti kun uusia rahoituksia saadaan. Todenteolla radiotaajuuksien skannaaminen alkoi jo kesäkuussa, jolloin [...]

Hylätystä talosta löytyi aaveita

Hylätystä talosta löytyi aaveita

Virginiassa sijaitsevasta hylätystä talosta saatiin tallennettua kummitusvideoita ja kuvia. Eräs examiner -sivuston lukija, joka kutsuu itseään ammattilaiseksi, on kertonut, että hän onnistui saamaan pitäviä todisteita tästä tapauksesta. Tässäkin tapauksessa videomateriaalia on tarkasteltu useita kertoja, jotta mahdollinen huijaus paljastuisi. Youtubessa on kommentoitu, että videolla esiintyvät havainnot voitaisiin tuottaa helposti erilaisilla keinoilla. Mitä mieltä te olette?
Videon liittäminen [...]

Hoitajaksi pukeutunut aave Bristolin sairaalassa

Hoitajaksi pukeutunut aave Bristolin sairaalassa

Toisen maailmansodan aikana rakennetun Bristolin sairaalan käytävillä on nähty vaeltelemassa aave, joka on pukeutunut toisen maailmansodan aikaiseen sairaanhoitajan asuun.  Aave on nähty ja sen läsnäolo on tunnettu useita kertoja. Kukaan ei ole nimellään kertonut kokemuksistaan, mutta he sanovat, että henki liikkuu työasussa ja työntää vaunua. He kertovat myös, että henki on koskettanut heidän olkapäitään ja [...]

Fringe-rajamailla (Sarja alkaa!)

Fringe-rajamailla (Sarja alkaa!)

Lentokone laskeutuu Bostonin lentokentälle ja kyydissä on ainoastaan kuolleita ihmisiä. FBI:n erikoisagentti Olivia Dunham kollegoineen kutsutaan tutkimaan asiaa.
Kun Dunhamin työpari erikoisagentti John Scott menettää lähes henkensä kesken tutkimuksen altistuttuaan vaarallisille aineille, Olivia päätyy hakemaan apua 17 vuotta sitten laitostuneen tohtori Walter Bishopin luota. Ainut tapa kuulustella Bishopia on pyytää hänen poikansa Peter apuun.
Kun Olivian tutkimukset [...]

Pelastiko enkeli kuolevan tytön?

Pelastiko enkeli kuolevan tytön?

Pitkän aikaan sairastellut 14  vuotias tyttö oli kuolemassa sairaalassa keuhkokuumeeseen. Hänen äitinsä luuli tyttönsä hengittävän viimeisiä kertoja kun yhtäkkiä turvakameraan ilmestyi kirkasvalo.  Tunnin sisällä tytön tila alkoi parantua eivätkä lääkärit löytäneet selityksiä.
Mutta tytön äidillä Colleen Bantonilla on selitys. Hän kertoi NBC:n uutisille tiistaina, että turvakamerassa näkynyt valo on enkeli. Tämä enkeli pelasti hänen tyttärensä Chelsean [...]

Tarot-kortit

Tarot-kortit

Tarot-kortit eli tarokkikortit ovat 78 kortin muodostama pakka, joita käytetään ennustamiseen ja ihan tavalliseen pelaamiseen. Tässä artikkelissa ei ole tarkoitus kertoa kortinpelaamisesta vaan keskittyä Tarot-kortteilla ennustamiseen.
Pakassa olevat 22 kuvakorttia muodostavat ryhmän, jota korttiennustajien parissa kutsutaan suurten salaisuuksien ryhmäksi eli isoksi arkanaksi. Korttien nimet ovat narri, taikuri, paavitar tai ylipapitar, keisarinna , keisari, paavi, rakastavaiset, vaunut, [...]

Huippusalainen MJ-12 Dokumentti

Huippusalainen MJ-12 Dokumentti

MJ-12 eli Majestic kaksitoista ryhmä on dokumentti, joka tuli julkisuuteen vuonna 1987. Asiakirjasta selviää MJ-12-ryhmän jäsenet, sekä Roswellissa maahan syöksyneen ufon kohtalo. Oletettavasti  MJ-12-ryhmän perusti silloinen presidentti Harry S.Truman.
Suurin osa tutkijoista on kuitenkin sitä mieltä, että nämä dokumentit ovat väärennöksiä.
Ultra-lehden artikkelin mukaan: “Tässä 32-sivuisessa dokumentissa sanotaan sen etusivulla seuraavanlaisesti: “Varoitus! [...]

Top-5 lahjalista paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneille

Top-5 lahjalista paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneille

Joulun alla saattaa olla ongelmia löytää sopivaa lahjaa. Tässäpä siis joulun toivelista paranormeeleista asioista kiinnostuneille. Listan ei tarvitse päättyä tähän: Jos sinulla on mielessäsi jokin lahjaidea niin kommentoimalla tätä voit jakaa sen myös muille lukijoille.
Tuotteet on valmiiksi linkitetty hintaseurantapalveluun tai tuottetta myyvään verkkokauppaan.
1. Kuollut kulkee
Kuollut kulkee on kokoelma kummitustarinoita eri puolilta Suomea. Tarinat ovat tosia [...]