Arkistot kategoriasta bigfoot
Selailet arkistoja aiheesta bigfoot.
Selailet arkistoja aiheesta bigfoot.
Pahoittelen ensiksi, että tämä uutinen tulee hieman myöhässä.
Kaverukset Matthew Whitton, Rick Dyer ja Tom Biscardi väittivät aikaisemmin löytäneensä aidon bigfootin suomalaisittain Isojalan. Lopulta he saivat myytyä pakastimessa säilyttämänsä “bigfootin” julkistamattomaksi jääneellä summalla. Ostaja oli kuitenkin nopeasti havainnut, että kyseessä onkin kuminen gorilla-asu. Sitä ei tiedetä kuinka kaveruksille nyt käy, mutta aika näyttää.
Video tapauksesta
Lähteet:
Iltasanomat
Kuvalähde
Roger Patterson leiriytyi lokakuussa 1967 Bluff Creekin laakson pohjukkaan, Pohjois-Kaliforniassa, tarkoituksenaan saada kuvatuksi tuoreita jälkiä isojalasta. Kaverinaan hänellä oli myöskin mittavan uran bigfootin parissa tehnyt Bob Gimblin. Yhdessä he tekivät päivittäin retkiä ratsain hiekkasärkille, joilla jälkiä oli aiemmin nähty. Eräänä päivänä miehet olivat kiertämässä yhtä joen mutkaa kun he näkivät isokokoisen tumman eläimen kykkivän kauempana [...]
Kaksi yhdysvaltalaista miestä väittää löytäneensä legendaarisen Bigfootin, suomalaisittain Isojalan. Väitteensä tukena heillä on kuvia itse otuksesta ja pakastettu Isojalan ruumis.
Matt Whitton ja Rick Dyer kertoivat löytäneensä Isojalan Pohjois-Georgian metsistä, joskaan tarkkaa löytöpaikkaa he eivät suostuneet paljastamaan. Väite on saanut hyvin skeptisen vastaanoton kriitikoilta, johtuen todisteiden epämääräisyydestä ja miesten salamyhkäisyydestä löytöpaikkaa koskien.
Taru 2,5 metrisestä karvaisesta apinaa [...]