Australialainen Colin Fiedler sai viime vuoden kesäkuussa sydänkohtauksen, joka oli vähällä viedä hänen henkensä lopullisesti. Fiedlerin sydämen toiminta loppui, mitä kutsutaan sydänkuolemaksi tai kliiniseksi kuolemaksi. Hän ehti olla kuolleena 40 minuuttia. Pelastukseksi koitui uutta elvytystekniikkaa käyttävä The Alfredin sairaala Melbournessa. Kyseisessä sairaalassa testataan mekaanista paine-puhalluselvytyskonetta nimeltä AutoPulse sekä muita elintoimintoja ylläpitävää ECMO-laitetta. En voi ikinä ilmaista, [...]
May 15, 2013
Migael
Hullu maailma
95-vuotias kiinalainen löydettiin elottomana sängystään. Löydön teki rouvan naapurit. Naapurit olivat myös tarkastaneet naisen hengityksen ja todenneet, että ilma ei kulje. Näin tultiin luonnollisesti siihen tilanteeseen, että nainen todettiin kuolleeksi. 6 päivää myöhemmin nainen nousi kuitenkin arkustaan. Kiinalaisten perinteiden mukaan arkku sijoitettiin rouvan kotiin, eikä sitä suljettu. Näin sukulaiset ja ystävät pystyivät jättämään viimeiset jäähyväiset. [...]
March 4, 2012
Migael
Mysteerit
Etelä-Afrikassa eräs mies ilmestyi kaupunkiin ja kertoi olevansa tunnettu muusikko, Khulekani Khumalo. Tutkijoiden mukaan ongelma on kuitenkin siinä, että kyseinen herra kuoli vuonna 2010. Khulekani Khumalo kuoli, kun hänen parantajansa antoi lääkkeeksi tarkoitettua juomaa. Nyt tutkijat yrittävät selvittää miehen henkilöllisyyttä ja sitä olisiko hän todellakin Khulekani Khumalo. Omien sanojensa mukaan mies kertoo olleensa zombina viimeiset [...]
February 8, 2012
Migael
Mysteerit